Yrityslaina ilman vakuuksia

Aloittelevan ja juuri hyvään vauhtiin päässeen pienen tai keskisuuren yrityksen ei tulisi jarrutella turhaan silloin, kun kysyntää yrityksen palveluille tai tuotteille olisi. Liian usein vain yrityksen kasvun esteenä on rahoituksen puuttuminen. Kassavirta ei uudella yrityksellä ole vielä sitä luokkaa, että sen turvin voisi tehdä suuria investointeja. Kun yritys haluaa kasvattaa liiketoimintaa ilman odottelua, on varteenotettava rahoitusmuoto vakuudeton yrityslaina. 

Vielä tänäkin päivänä monet yrittäjät ajattelevat, että ainoa tapa hakea yrityslainaa, on marssia hattu kourassa pankinjohtajan juttusille. Näin ei kuitenkaan enää ole, vaan monet rahoitusyhtiöt tarjoavat yrityslainan haun sähköisellä hakemuksella. Tämä mahdollistaa yrityslainojen vertailun ihan uudella tavalla ja nopeuttaa lainaprosessia. Yrityslainahakemuksia varten ei tarvitse varata erillistä aikaa rahoituksen neuvotteluun eikä hakemuksen täyttäminen vaadi edes paperityötä. Riittää, kun yrittäjä täyttää sähköisen hakemuksen verkossa silloin, kun hänellä on siihen aikaa. Yrityslainaa ilman vakuuksia voi nykyään hakea Suomessa kymmeniltä eri luotonmyöntäjiltä.

Palvelussamme voit vertailla yrityslainat helposti ja hakea yhdellä istumalla lainaa niistä yrityslainapalveluista mistä haluat.

Yrityslainat tulee aina kilpailuttaa ja vertailla, koska vain sillä tavoin yrittäjä voi varmistaa itselleen sopivan ja edullisen yrityslainan. On tärkeää, että lainavertailussa ottaa huomioon lainojen erilaiset takaisinmaksuehdot, lainan kulut ja korkomaksut sekä onko lainan lyhennyksiin saatavissa joustoa tarpeen vaatiessa. Vertailun hyöty korostuu parhaiten silloin, kun  yrittäjä hakee yrityslainaa mahdollisimman monelta eri luotontarjoajalta samalla kertaa. Monen lainatarjouksen samanaikainen vertaaminen antaa parhaimman lopputuloksen halvimman yrityslainan löytämiseen. Yrittäjä voi yrityslainan kilpailuttamista varten täyttää joko useamman eri luotontarjoajan lainahakemuksen tai täyttää Omalaina.fi yrityslainahakemuksen, mikä välitetään kilpailuttamista varten monelle eri yrityslainaa tarjoavalle luotonantajalle.

 

Vakuudetonta lainaa yritykselle tietyin ehdoin

Yrityslainaa ilman vakuuksia ei myönnetä kovin heppoisin perustein. On selvää, että luotonantaja ottaa melkoisen riskin, kun myöntää yritykselle lainaa ilman vakuuksia tai takausta. Tällöin yrityksen toiminnan tulee olla vakaalla pohjalla ja kasvuodotusten realistiset. Jokainen yrityslainaa tarjoava rahoituslaitos tarkistaa yrityksen luottokelpoisuuden ennen lainan myöntämistä.

Yleisesti ottaen yrityksen tulee täyttää seuraavat ehdot:

  • yrityksen tulee olla rekisteröity Suomeen
  • yrityksen tulee olla toiminut vähintään kaksi kuukautta (monien luotontarjoajien ehtojen mukaan jopa puoli vuotta)
  • vuosittaisen liiketoiminnan tulee olla vähintään 50 000 euroa ( raja vaihtelee eri luotonantajien kohdalla)
  • yrityksellä ei saa olla verovelkaa eikä maksuhäiriömerkintöjä
  • yrityksen toiminnan (raha-asiat) tulee olla moitteettomasti hoidetut.

Jokaiselle yrityslainaa tarjoavalle luotonmyöntäjälle on tärkeää, että yrittäjä selviää lainanmaksustaan ajallaan. Yrityslainatarjoukset ovat aina yksilölliset ja tarjoukseen vaikuttaa yrityksen maksukyky, haettava lainasumma sekä maksuaika.

 

Yrityslainaa ilman vakuuksia eri tarkoituksiin

Monelle yrittäjälle vakuudeton yrityslaina on pankkilainan täydentäjä. Kyseiseen ratkaisuun on saatettu yrityksessä päätyä silloin, kun alkuun pankista on haettu yksi suurempi laina ja sen lisäksi on tarvittu vielä hieman lisää rahoitusta. Tilanne pienemmän lisärahoituksen ottamiseen on saattanut tulla eteen nopeasti esimerkiksi suuremman laitehankinnan vuoksi. Monesti yritykset pyrkivät maksamaan lainasummaltaan pienemmän korkeakorkoisemman lainan pois nopeammin ja suurempi pankkilaina maksetaan pidemmällä aikavälillä.

Tyypillisesti yritykset ovat hakeneet vakuudettoman yrityslainan odottamattomiin kustannuksiin, kausityöntekijöiden palkkaamiseen, liiketilojen remontoimiseen, suurempiin laitehankintoihin sekä tilapäisen kassavajeen korjaamiseen. Tässä muutamia esimerkkejä, mutta yritykset ja niiden tarpeet ovat hyvin erilaiset eikä näin ollen lainan käyttötarkoitusta tule eikä edes tarvitse lokeroida. Jokainen yrittäjä itse tietää parhaiten oman yrityksensä kasvuedellytykset ja milloin on aika toimia.

 

Yrityslainan hakeminen ilman riskiä

Yrityslainan hakeminen on yrittäjälle aina maksutonta ja täysin riskitöntä. Yrityslainahakemuksen täyttämisen jälkeen hakemus välitetään joko yhdelle luotonantajalle tarkistettavaksi tai useammalle luotonantajalle kilpailutettavaksi (riippuu, minkä yrityslainapalveluista yrittäjä valitsee).

Lainatarjoukset lähetetään viimeistään saman päivän aikana, mutta yleensä luottopäätös on katsottavana jo muutaman minuutin kuluttua hakemuksen lähettämisestä. Jos lainatarjous päätetään hyväksyä yrittäjän toimesta, maksetaan yrityslaina tilille 1 – 2 pankkipäivän sisällä.

Lähde:

Kauppalehti

VertaaYrityslainat.fi
Logo